25.2.2018 Mitä tapahtuu Roomassa?

AS Roma – AC Milan: AC Milan +1 (1,92)

Rooman ja Milanon perinteikkäät suurseurat iskevät yhteen kauden toisessa kohtaamisessaan sunnuntaina. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Roma oli joukkueista vahvempi hakien San Sirolta 2–0-vierasvoiton, mutta joukkueiden väliset voimasuhteet ovat sittemmin monilta osin muuttuneet.

Roma aloitti kautensa vahvasti, mutta Mohamed Salahin jättämä lovi joukkueen hyökkäyspeliin on osoittautunut odotetun suureksi. Roma vaipui joulun aikana kuuden ottelun mittaiseen voitottomaan putkeen, josta se lopulta nousi ottamalla voitot kahdesta vahvasta putoajaehdokkaasta, Veronasta ja Beneventosta. Punakeltaiset nappasivat tämän jälkeen täydet pisteet vielä Udinesesta, mutta joukkue on Mestarien liigassa kovan paikan edessä kärsittyään neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa tappion Shakhtar Donetskia vastaan.

11 liigamaalia viimeistellyt Edin Dzeko ei ole yltänyt viime kauden kaltaisiin urotekoihin Giallorossin kapeahkon hyökkäyksen kärjessä. Valonpilkahduksia ovat kuitenkin tarjonneet Cengiz Underin pirteät otteet. Nuori turkkilainen on tehnyt viimeiseen neljään peliin kuusi osumaa, kun mukaan lasketaan myös toissapäiväinen Mestarien liigan ottelu Shakhtaria vastaan.

Milan on tällä hetkellä Serie A:ssa seitsemännellä sijalla tasapisteissä Sampdorian kanssa, joten joukkue tarvitsee kipeästi pisteitä varmistaakseen paikan europeleihin ensi kaudelle. Alavireisen alkukauden jälkeen päävalmentaja Vincenzo Montellalleannettiin kenkää, ja korvaajaksi valittiin Rossonerin seuralegenda Gennaro Gattuso. Vähintäänkin mielenkiintoisen valmentajavalinnan jälkeen Milanin kurssi lähti pikkuhiljaa nousuun, ja joukkueen edellinen tappio löytyy viime vuoden puolelta. Tappiottomaan putkeen mahtuu seitsemän sarjapeliä, joiden aikana Milan on kaatanut mm. Lazion ja kovimman kilpailijansa Sampdorian.

Uskomme, että Gattuson ryhmä on päässyt nyt sellaiseen vireeseen, ettei sen hyvä putki aivan vielä katkea. Viimeaikaisten suoritusten valossa kotijoukkue Roma on asetettu aivan liian suureksi suosikiksi, joten Milanin hirmukerroin 4,05 kelvannee sellaisenaan rohkeimmille betsaajille. Me otamme varmistukseksi yhden maalin tasoitusta, eli tasapelikin tarkoittaa osumaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s